keskiviikko 25. syyskuuta 2013

VANHA MUMMILAN KAAPPI


Pieni pilkahdus vanhaa vihreää näkyy helmenharmaan maalin alta. <3

upea, vanha salpa
Vanhaa, kaunista käsityötä
Kaappi kunniapaikallaan, olohuoneessamme



Rakkain ja kaunein huonekalu kodissamme on juuri mummilan vanha vaatekaappi.

Aikoinaan se palveli moitteettomasti pappani vaatekaappina "isoskammarin" nurkassa, jonne Oiva-pappa oli järjestellyt flanellipaitansa, takkinsa, housunsa, aamutossunsa ja kaiken muun itselleen tärkeän omaisuuden.
Kaappi seisoi uljaana, kauniin vanhanajan vihreään sävyyn puettuna kultakruusauksineen omalla ylväällä paikallaan mummini ja pappani silloisessa kodissa.

Kun talonpoikaiskaappi muutti minun kotiini noin 13 vuotta sitten, olin onnesta sykkyrällä. Tosin vihreän sävymaailman kanssa en oikein silloin päässyt sinuiksi ja pitkän harkinnan jälkeen vein mieheni kanssa kaapin Turkuun, silloisen maalariammattikoulun opiskelijoiden käsiteltäväksi.
Vihreä väri sai väistyä hillityn helmenharmaan tieltä ja tulos oli tämä.
Olin enemmän kuin tyytyväinen <3.  Ja olen yhä edelleen...
                                                                                              
Vanha vaatekaappi kertoo hiljaisena historiaansa ,sanattomana kuuntelen ja ihailen sen kauneutta päivittäin .

                                                 Iloa keskiviikkoosi, Kirsi

                            
                                                   

6 kommenttia:

  1. Huomemta !

    Kiitoksia vierailusta luonani ja silloinhan löysin tänne.
    Kiitos myös sanoistasi! :)
    Hyvä mulle saada kirjoitella suomeksikkin.
    Oon asunutntäälä ruotsissa 17 vuotta niin so on hyvä saada harjoitella kotikieltä:)
    En varmaan kirjoita oikein kummallakkaan kielellä ;)
    Hieno kaappi. Ihana saada olla muistona mummulasta!
    Just että sai olla muumulassa oli niin erikoista.
    Mäkin tykkäsin jo pienenä mummun ja papan vanhoista asioista ja tavaroista.

    Hienoja kuvia ! Nyt ajattelin jäädä tutustumaan sun luokse.
    Hauskaa päivää ! :) Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hejssan Sirpa, kiva kun löysit myös minun sivuilleni, vaikka vasta alkutaipaleella olenkin. Ihan alunperin luinkin teidän ruotsalaisnaisten aivan mielettömän kauniita blogeja monta vuotta sitten ja inspiksen sainkin omaanikin sitä kautta. Sinunkin sivuillasi olen jo pitkään käynyt, tosin viestejä olen ollut huono jättämään...mutta kauneus ja harmonia valkoisessa maalaishenkisessä sisustustyylissäsi on niin ruotsalaista ja kodikasta.

      Kiitos viestistäsi ja syksyisen tunnelmallista iltaa sinne teille Ruotsiin, Kirsi

      Poista
  2. Tämä kaappi on juuri sellainen mistä olen haaveillut,mutta jota ei ole tullut vastaan,vielä!! Aivan ihana!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos ja kumarrus, on se aivan ihana !!!Olen niin onnellinen sen läsnäolosta minun kodissani. Toivon, että samanlainen putkahtaa jonain päiväni sinunkin eteesi. <3

    Perjantai-illan iloa sinulle , Kirsi

    VastaaPoista
  4. Voi miten kaunis kaappikaunotar! Varmasti todella rakas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja, anteeksi nyt vasta huomasin sinun viestisi. Ihana kuulla, että sinäkin pidät rakkaasta, muistoja henkivästä kaapistani. Tarkoitus olisi ujuttaa telkkari sinne sisälle joskus...tai sitten jää ujuttamatta;).

      Lämpöisiä ajatuksia sinulle, Kirsiltä

      Poista